Siinä vasta pulma! sanoisi Hamlet varmasti... Musta näyttää vahvasti siltä, että keskustelut koostuu kahdesta asiasta: Samaa mieltä olemisesta ja erimieltä olemisesta ja näiden kahden sopivan sekoitussuhteen löytämisestä. Sen lisäksi tavanomaiseen kommunikointiin kuuluu eri hahmoille tyypilliset hokemat vähän niinkuin Putous-ohjelmassa. Ne on ikäänkuin personallisuuden eli erityisyyden ilmauksia ja niistä ei tarvitse olla mitään mieltä.

Ihmissuhteiden muodostamisessa ei oo niinkään väliä asioiden oikealla laidalla vaan sillä, että ollaan samaa mieltä riittävästi ja mielellään vähäsen erimieltä silloin tällöin jotta luodaan sopivaa jännitettä ilmoille. Näin saadaan ylläpidettyä pientä epävarmuutta siitä, että onko yhdessäolo taattua vai ei. Tää epävarmuus toimii ikäänkuin liimana ihmisten välillä. Jos nimittäin ihmissuhteesta tulee itsestäänselvyys on ihmisen helppoa lähteä pois kun voi luottaa, että aina pääsee takaisin...

Toinen syy miksi se on niin hyvää liimaa on se, että sen ansiosta voidaan aina tavoitella täydellistä yhteisymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta mitä ei koskaan kuitenkaan tulla saavuttamaan, eikä todellisuudessa edes haluta. Siitä saadaan siis hyvä geimi Jo pelkkä epäilys siitä, että ei olla 100% yhteenkuuluvia tekee kahdesta hiukan erillisiä toisilleen...

Aika turhauttavaltahan se tuntuu, kun ei sillä oo paljoa väliä mitä sanoo vaan sillä, että pysyy riittävän samanmielisenä mikäli haluaa säilyttää toverinsa... Toisaalta se on pirun yksinkertaista. Kiitos siitä.