Musta tuntuu, että tässä maailmassa ei pärjää synnittömänä. Mikäli kykenee elämään tasaista tyytyväistä elämää joutuu etäälle ihmiskunnasta. Niin mä ainakin uskon. Jos haluaa kokea yhteyttä ihmisiin on kannettava ihmiskunnan vaivoja. Muuten niitä ei ymmärrä ja muuten ei enää puhu samaa kieltä ihmisten kanssa.
Mä päädyin omassa henkisessä prosessissa aikaisemmin pisteeseen, missä tajusin, että voin olla onnellinen ilman mitään. Ilman siis oikeasti mitään asioita tai omaisuutta. Tajusin myös mihin sellainen elämä johtaisi. Tietynlaiseen erillisyyteen ihmisistä. Jollain tasolla hyväksyin omaksuvani huonoja tapoja ikäänkuin kuuluakseni joukkoon. Se kuulostaa naurettavalta, mutta toisaalta taas ei. Mulle se käy sinänsä järkeen kaikessa järjettömyydessään. Mut nyt tää on mennyt hulluihin mittasuhteisiin ja homman täytyy loppua. Mielummin erakkona kun vitun pakkomielteisenä ihmisenä eläminen. Tää maailma pyörii pakkomielteisten tapojen ympärillä. Voisin luetella niitä aika paljonkin, mut heitän tähän vaan yhden esimerkin. Käydään töissä ensin kahdeksan tuntia päivässä. Sen jälkeen rentoudutaan telkkarin ja/tai oluen parissa. Syödään jotain kaikista epäterveellisintä teollisuusruokaa mihin on kirjoitettu kuitenkin "low fat" tai "kotimaista laatua". Viikko pyörii tällä rutiinilla. Jos jostain syystä illan suunnitelmat telkkarin ääressä tai bissepullon suhteen ei onnistu tulee paha mieli. Samoin jos röökit pääsee loppumaan kesken työpäivän. Pienikin vastoinkäyminen heilauttaa päivän epätasapainoon ja paskana olemiseen. Ainiin ja sitten vielä kaikkein suurin ja mahtavin eli Jatkuva Kiire. Se näkyykin sitten Myöhästymisen Pelkona mikä poistaa mahdollisuuden, että vaikka työmatkalla tulisikin poikettua uudessa paikassa tai juteltua tuntemattomalle ihmiselle.
Viikonloput ovatkin sitten varattu juhlimiselle, joka tarkoittaa tässä tapauksessa aloittelua parhaan kaverin luona ja siitä lähdetään sitten baariin. Baarissa kun ollaan tarpeeksi humalassa, sekä varatut, että vapaat pelaavat väsytysgeimiä, eli kello neljältä vielä pystyssä olevat voivat sekoilla keskenään. Siinä vaiheessa kaikki on luopuneet jo tiukoista kriteereistään ja monelle irtoaa sitä Seksiäkin. Harva on kuitenkaan aamulla enää ylpeä teoistaan... No ei tässä mitään uutta ole. Mutta eikö kukaan ole koskaan tullut ajatelleeksi miten keskinkertaista muiden ihmisten kopiointia tää kaikki on? Ihmiset ovat niin tottuneita kaavoihinsa, ettei mitään vaihtoehtoja toiminnalle edes ajatella...
Ja kaikki nää huippuelämykset aiheuttaa myös laskut ja krapulan. Onhan niissä tietty tiettyä luovaa voimaa. En mäkään varmaan kirjottaisi tätäkään tekstiä, jos en olisi vähän tyytymätön. Ja kaikki se on itseaiheutettua. Itse sotkin itseni tähän paskaan. Nyt saa järjettömyys riittää. Mä alan tekee jotain mistä ei synny sotkua. Vai alanko? Pohjimmiltaan taidan rakastaa sitä. Rakastaa kaikenmaailman draamaa. Katsoin yksi päivä tän videon https://www.youtube.com/watch?v=D46LisJJzBQ vanhasta muistista. Se on naurettavasta O.C. sarjasta toisen tuotantokauden vika jakso. Siitä oli tehty hyvä parodia, mutta ei siitä sen enempää. Mietiskelin tänään töissä miksi mä tavallaan pidän tosta dramaattisesta kohtauksesta? Haluaisinko mä olla joku noista hahmoista. Kenties ampuja, kenties ammuttu vai toi nainen? Mikä tossa nyt on oikeasti siistiä kun ihmiset tappelee ja ampuu toisiaan. Itkee ja huutaa. Miten se tuntuukin niin merkitykselliseltä? Mun elämä on hiljaista ja vailla suuria tunteita. Vailla kyyneleitä ja vihaa. Mä kyllä hymyilen vähintääkin toisinaan ja naurankin... Silti haluaisin olla jonkun ihmisen itkun arvoinen. Mieluiten jonkun nuoren naisen. Silti taas pidän jatkuvasti elämässäni moista draamaa loitolla, koska musta se on toisaalta illuusio. Kaikki on korvattavissa ja ihmisten erityisyys on aika suhteellista. Miksi luoda erityisyysharha? Miksi mä haluan olla niin erityinen. Miksi mä haluan erityisen ihmisen mun lähelle? Tiedän, että noi kysymykset jää tottakai ilman vastausta. Ei kai kukaan ymmärrä miks tää ihmisenä oleminen on niin vitun järjetöntä...
No mä lopetan tähän pahemmin tekstiäni oikolukematta. Hyvää keskinkertaista yötä kaikille keskinkertaisille lukijoille!
