Rakas lukija. Mä tunnustan. Mä oon riippuvainen huumeesta. Elämäni aikana oon kokeillut monia, mutta en yhtäkään tämän veroista. Tää vanha kunnon huume on ihmiset. 

Ihmisten huomio on mulle todella tärkeää. Ilman sitä menetän motivaationi lähes kaikkeen mitä mä teen. Myös pelko tai epäilys torjutuksi tulemisesta aiheuttaa kylmiä väristyksiä ja apatiaa. 

Mulla on kova seksidraivi. Oon epäillyt jo tovin, että haluan vain vahvistusta ja oikeutusta olemassaolooni. Elämään ihmishahmona.

Luulen, että jos pitäisin pitkän henkisen paaston ihmisistä tämä pelko katoaa. Ja itseasiassa kokeiluni asian parissa vahvistaa sen. Samalla kiinnityspinta ja motivaatio olla ihmisten kanssa häviää. Tilalle tulee tasaisen rauhallista tyhjyyttä. Se ei ole hullumpaa, mutta en ole ollut valmis vielä siihen. Joku pakkomielle mulla on tähän hulluteen. Kai mä oon addikti ja ilmeisesti täällä ihmiskunnassa toimiessa se on jonkinlainen välttämättömyys.